Vaikka koira olisi tottunut polskimaan luonnonvesissä, on altaassa uiminen sille eri asia. Altaaseen kulku tapahtuu rampin kautta ja allaskäyttäytyminen on opetettava koiralle erikseen. Koira ei tiedä ennalta, ettei altaan reunalla sovi roikkua, eikä mitä siltä odotetaan altaaseen mentäessä. Koiralle ei ole itsestään selvää mihin suuntaan sen halutaan uivan syvässä vedessä ja siksi se saattaa aluksi hätääntyä, ajautua huonoon uintiasentoon ja roiskuttaa vettä etutassuillaan tai pyrkiä reunalle.

Uittajan tehtävä on ohjata koiraa rauhallisesti, samalla opastaen koiran ohjaajaa. Kun koira rentoutuu, se alkaa ottaa kontaktia ohjaajaa, jonka tehtävä on kertoa koiralle mitä siltä odotetaan. Toiset koirat tykkäävät noutaa vedestä leluja, toiset uida vapaammin ympyröitä. Toisille tuo turvaa, kun ne saavat uida reunan läheisyydessä, lähellä ohjaajaa. Yhdessä koiran ohjaajan kanssa pyritään keksimään ne keinot, joilla koira ja ohjaaja saisivat uintikerrastaan mahdollisimman suuren hyödyn.

Uittaja ei ainoastaan opeta koiraa, vaan opastaa koiran ohjaajaa altaalla toimimisessa. Altaaseen ei voi palkata koiraa nameilla mutta muilla keinoin koiraa voidaan kannustaa. Kehuja ei koskaan voi olla liikaa. Tosin niidenkin on syytä olla maltillisia, jotta koira malttaa uida rauhallisesti. Rauhallinen ja määrätietoinen ohjaaminen toimii koirien kanssa kuivalla ja maalla mutta myös altaassa. Toiset koirat tarvitsevat enemmän kannustusta ja opetusta kuin toiset löytääkseen sisäisen vesipetonsa.

Koirauimala HauSpassa uittaja on aina mukana ensikertalaisen kanssa altaassa. Uinteja uittajan kanssa on jatkossakin mahdollista varata, jos koira tarvitsee uittajan apua uimatekniikan tai allaskäyttäytymisen opettelussa. Joskus uittaja voi tulla mukaan uinnille ohjaajan turvaksi.

”Uittaja ei ainoastaan opeta koiraa, vaan opastaa koiran ohjaajaa altaalla toimimisessa.”

Ensimmäisellä uintikerralla koiran ohjaajaa saattaa jännittää. Ohjaajat kertovat usein, että koira tykkää ainoastaan kahlailla, toisilla ei ole lainkaan kokemuksia vedestä. Toiset koirat jännittävät vieraita ihmisiä, toiset vieraita paikkoja. Ohjaajan jännittäminen ja epäröinti on luonnollista uuden tilanteen edessä ja koira vaistoaa sen viimeistään suihkuun tultaessa, toiset jo kotoa lähtiessä. Jännittämisestä päästään kuitenkin yli nopeasti ja seuraavalla uimakerralla ovesta astuukin sisään jo paljon rennompi, itsevarmempi reippaampi parivaljakko!

Koirauinnin tavoitteeksi voisikin asettaa rennon ja iloisen ohjaajan ja uinnista nauttivan koiran! Parasta palautetta uittajalle on se, kuin koira haluaa iloisena suihkun jälkeen vielä takaisin altaalle!

Lotta
Koirauimala HauSpa